If it doesn't challenge you, it won't change you
❈ Ohjaajat ❈
Maria Junno
Omistaja ja ohjaaja. Urheiluhieroja, liikunta-alan ammattilainen, kokenut liikunta-alan yrittäjä.
"Tanssin eri tyylit ovat kiehtovia. Kolme vuotiaana aloitin baletin. Sen jälkeen taisi tulla jazz ja hiphop. Tanssityylit ovat vaihtuneet, mutta tanssi on ollut suuri osa minua aina. Jokainen on tanssijana täydellinen yksilö ja mitä enemmän luotat omaan intuitioon sitä kauniimmaksi tanssisi tulee. Tällä hetkellä pidän eniten feminiinisestä tyylistä. Tykkään tehdä ja opettaa erilaisia koreografioita. Samalla oma mieli saa tauon ja oma minä voimaantuu. Saman tunteen kun saa välitettyä mahdollisimman monelle olisi se minulle suuri onnistuminen. Tanssin tuoma hyvä olo jatkuu mielessä treenin jälkeen"
Itämainen tanssi
Sensual Pole
Tanssi eri muodoissa on kuulunut elämääni jo kaksikymmentä vuotta. Ensikosketus tanssiin oli itämainen tanssi, sittemmin olen harrastanut myös mm. sensual tankotanssia, burleskitanssia ja twerkiä.
Rakastan esiintymistä ja tykkään kokeilla ja yhdistellä eri tyylilajeja, ja sydäntä lähellä on feminiinistä energiaa ilmentävä liikekieli.Parhaimmillaan tanssi tarjoaa meditatiivisen, arjesta irtauttavan flow-tilan keholle ja mielelle. Kiehtovaa ovat myos sen loputtomat mahdollisuudet antaa kehittyä ja käyttää mielikuvitusta ja luovuutta.
kuva: Bernhard Miettinen
Olen Kaie Hakonen, koulutettu ilmajooga-ohjaaja, elinvoimavalmentaja ja rentoutus- ja meditaatio-ohjaaja.
Autan jatkuvaan stressiin, kiireeseen ja tyhjään olon kyllästyneitä naisia löytämään tasapainon työn, kodin ja itsensä välillä, jotta he voisivat olla paremmin läsnä ja kokea kevyemmän olon kehossa ja mielessä.
Luonteeltani olen helposti lähestyttävä, luova ja valoisa. Jooga on ollut vuosia tärkeä osa elämääni.
Ilmajoogan ohjaajana olen toiminut jo usean kauden ajan ja sen lisäksi ohjannut workshoppeja mm. Helsingin Joogafestivaaleilla ja Natural High Healing festareilla.
Tunnillani saat hetken aikaa vain itsellesi, opit hellittämään kontrollia ja luottamaan omaan kehoon ja mieleen entistä enemmän.
Tuntini hakevat tasapainoa maskuliinisen tekemisen ja feminiinisen olemisen välillä ja päättyvät aina ihanaan meditatiiviseen rentoutumiseen joogaliinan syleilyssä.
Jokaisen tunnin jälkeen olosi on kevyempi, joustavampi, rennompi ja itsevarmempi.
Tiina Karttunen
Ensikosketukseni tanssiin oli lapsena satubaletti, jonka jälkeen olen harrastanut eri tanssilajeja show dancesta- discoon ja sieltä street danceen ja myös popping ja locking ovat tulleet tutuiksi. Aikuisiällä olen tanssinut Reggeatonia, twerkiä, tankotanssia ja balettiakin. Sydämeni sykkii tällä hetkellä Sensual polelle ja tuolitanssille ja twerkille.
Vuonna 2022 harrastamisesta tuli tavoitteellisempaa kun osallistuimme Duona " Trick's, treats and heels" Chair dance & Chair acro showcase-sarjaan keväällä 2023 ja Fifty shades of heels-tankotanssikilpailuihin, joiden Fantasia-sarjasta saavutin pronssimitalin. Kilpailussa parasta on oman teoksen suunnittelu ja luominen sekä sen kautta oman itsensä ilmaiseminen. Elämänasenteeni on, että jokainen keho liikkuu ja tanssii kauniisti omalla tavallaan.
"Nobody is you and that is your superpower!"